EU:n remontissa tarvitaan vasemmistoa

Kari Kuisti

Torstaina 23.6. maansa EU-jäsenyydestä äänestäneet britit tulivat käynnistäneeksi prosessin, jonka päättymisestä ja varsinkin lopputuloksesta esitetään vain epämääräisiä arvailuja. Äänestystuloksen vyöryessä massiivisena uutisvirtana eri puolille maailmaa suurimmalla osalla suomalaisista oli tärkeämpää tekemistä. Piti valmistautua keskikesän odotetuimpaan juhlaan. EU:lla on väliä, mutta ei se sentään maailman tärkein asia ole. Ei ainakaan juhannuksena.

Kun Suomessa EU:hun liittymisestä äänestettiin, vasemmistossa oli paljon unionin vastustajia. On heitä vieläkin, mutta ehkä vähemmän kuin vuonna 1994. Monien muiden tavoin äänestin EU:hun liittymistä vastaan, vaikka en itse liittymistä vastustanut. Halusin Suomelle vain aikalisän, monestakin syystä. Ja mikä pakko meidän oli liittyä unioniin vuoden 1995 alussa? Seuraavassa liittymisaallossa olisimme saaneet paremman sopimuksen. Porvareilla oli kuitenkin kiire ja ennen muuta tarve näyttää pitkää nenää hajonneen Neuvostoliiton perilliselle Venäjälle.

Kovan kiireen takia Suomen jäsenyysneuvottelut eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Niihin olisi pitänyt kytkeä tiukasti myös kysymykset EU:n laajentumisen ehdoista, yhteisen valuutan mahdollisesta käyttöönotosta sekä demokratian syventämisestä unionissa. Meidän EU-kansalaisten näkökulma jäi liittymissopimusta sorvattaessa aivan liian vähälle huomiolle. Olemassaolonsa aikana EU:sta on tullut rahaeliitin, ei kansalaisten yhteisö. Juuri tämä on se seikka, joka loitontaa väkeä unionista.

EU:sta on äärimmäisen vaikea saada täydellistä ihanneyhteisöä, eikä siitä kannata sellaista yrittääkään. Jotta se edes teoriassa olisi mahdollisimman vahva vaikuttaja maailman mittakaavassa, siitä pitäisi rakentaa kaiken kattava liittovaltio. Jäsenmaissa se merkitsisi kansallisen itsemääräämisoikeuden totaalista menettämistä, joten tämä vaihtoehto ei tule toteutumaan.

Kaiken kattavaa liittovaltiota kevyempi versio olisi USA-tyyppinen liittovaltio. Siinä EU:hun kuuluvat maat muodostaisivat kohtuullisen paljon omaa lainsäädäntö- ja päätösvaltaa omaavien osavaltioiden verkoston. Yhteistä olisivat vain raha, puolustus ja kauppapolitiikka. Tämänkin mallin virittely menee kiville, kun huomioidaan EU:hun kuuluvien maiden taustat, tavat ja kulttuuriset erot.

Iso-Britannian EU-kansanäänestyksen lopputulos ei sido maan parlamenttia, mutta pakkohan sitä on noudattaa. Ellei noudateta, länsimainen demokratia alkaa rakoilla ennennäkemättömällä tavalla. Eikä pelkästään Isossa-Britanniassa. Se merkitsisi myös EU:n hajoamista, mikä olisi kova isku niin Suomelle kuin koko Euroopalle.

Suomenkin esimerkki osoittaa, miten maa makaa, kun oikeisto rellestää politiikan pelikentällä. Julkista omistusrakennetta tuhotaan, hyvinvointivaltion palvelutarjontaa romutetaan ja ihmisten välistä eriarvoisuutta lisätään oikein urakalla. Porvarien heikoin osaamisalue on kuitenkin talous. Sekin pakottaa etsimään vaihtoehtoa. Koska politiikan todellinen vaihtoehto ei löydy keskeltä, sitä on haettava vasemmalta.

Sama totuus pätee Euroopan unioniin. Sen poliittisten ja rakenteellisten ongelmien taustalta löytyy maanosamme poliittinen oikeisto, joka haluaa pysyä kaukana tavallisista kansalaisista. Näin ollen EU on kiireellisen ja perusteellisen peruskorjauksen tarpeessa. Tarjolla on monenlaista räpeltäjää, mutta tällä hetkellä ne osaavimmat korjaajat löytyvät eurooppalaisesta vasemmistosta. EU:n remontissa tarvitaan myös annos suomalaista vasemmisto-osaamista. Onko meistä siihen? Se nähdään ennen kuin tämä vuosikymmen päättyy.

Kari Kuisti
Pori