Isi ajaa lujaa hiljaa
Meillä kaikilla pyrkii olemaan käsitys asiasta kuin asiasta. Käsityksen oikeellisuutta ja oikeutusta puolustetaan monin, vastakkaisinkin, tavoin. Jos tavat jaetaan kahteen, yksi jakolinja kulkee siinä perustuuko käsitys omaan kokemukseen vai yleisempään näkemykseen.
Isyyden problematiikka, perin olemus, on tällaisia jakautuneita jakoja. Siinä, kuten muissakin mietittävissä seikoissa ja pulmissa, käsityksiään laukovat sekä isät että epäisät. Vaikkapa äidit.
Käsitykset ovat käsityksiä, ja itsekritiikki eli oman aseman tarkastelu on tietysti paikallaan. Mutta myös isyysmietinnässä saattaa olla terveellistä katsoa pulmaa joskus hiukan kauempaa, jopa äidinkin essunnauhojen ulottumattomista.
Mitä tehdään? Karistetaan ennakkoluulottomasti harteilta sinne kertyneet käsitykset ja hajatelmat, pyyhitään taulu, aloitetaan puhtaalta pöydältä, avataan silmät, ollaan avoimet. Oman navan ja sen katkaistun, mutta yhä perintönä kummittelevan, napanuoran sijaan turvataankin tutkimukseen.
Mitä löydetään?
Isyyden syvimmän olemuksen tutkijat, kuten meillä Suvi Ronkainen ja Sari Näre, menevät lähiperhettä edemmäs kalaan kalastellakseen relevanttia tietoa epämääräisten käsitysten sijaan. Tutkijoiden työn tuloksena voisi olettaa saavansa oikeaksi todistettua tietoa nykyisän asemasta, merkityksestä, arvosta ja arvostuksesta. Tutkimus vastaisi siis yksiselitteisesti onko isä ”isä tietää kaiken, haltsaa kaiken-tyyppinen” näyttöisä, jolla kehuskella päiväkodin pihamaalla tai isäkustanteisen mopoauton ratissa. Vai onko isä isyydeltään horjuva, epätäydellinen, poissaoleva tai muuten ideaalinormeja täyttämätön epä-isä.
Nykyinen isyysdiskurssi esittää isyyden positiivisessa valossa ja pyrkii kannustamaan miehiä isyyteen, sanoo tutkimus. Uuteen, aktiiviseen isyyteen asetetaan paljon toiveita ja sen nähdään sisältävän monia lupauksia niin lasten kuin sukupuolten tasa-arvonkin kannalta.
Samalla kulttuurinen minuus, myös isyydessä, horjuu. Isä ei enää tiedä kaikkea, ei halua olla kaikkitietävä, ei usko tietoon, ei edes tietokoneeseen. Ei usko koneeseen? Isä?
Aikajanoilla isyydet sekoittuvat. Isät saavat uusia malleja ja oppivat toisiltaan, myös vaimoiltaan, myös lapsiltaan. Isyys- ja äitiysdiskurssit sekä korostuvat että haalenevat. Isyys jatkaa jakautumistaan.
Isyys ei ole vain yhtä. Isä voi olla leveäharteinen maailmanmestari, näytösnäyttö, uniikki räppäri ja pullantuoksuinen kaakao, tai horjuva näyttö, hajataitto.
Kuitenkin isä on elelleen oleellisen tärkeä olento, oli läsnä ja olemassa hetken, tai aina.
Kristiina Suutari
Pori