Kokoomus ja Perussuomalaiset vetäytyivät Pori-sopimuksen valmistelusta

Porilaisessa katu- ja kuppilakeskustelussa on hieman ihmetelty Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kesken syntynyttä sopimusta vetäytyä Pori-sopimuksen valmistelusta. Eniten on kummasteltu kokoomuslaisten irtiottoa. Edellisellä valtuuskaudella juuri he olivat sopimuksen vankkumattomia kannattajia. Kevään kuntavaaleissa kärsitty tappio sapettaa ilmeisesti vieläkin. Myös Kokoomuksen ja SDP:n perinteinen yhteistyö näyttää saaneen uudenlaisia kolhuja.

Pori-sopimuksesta irtaantumisen syyksi Kokoomus ilmoitti hitaasti edenneet sopimusneuvottelut. Se todellinen syy on kuitenkin Kokoomuksen tavaramerkiksi tullut kielteinen suhtautuminen kunnallisveron korottamiseen. Sen mukainen päätös olisi pitänyt tehdä jo tässä vaiheessa valtuustokautta.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän vetäjän Ismo Läntisen mukaan (Yle Pori 5.10.) he saivat Kokoomukselta haluamansa. Tällä hän ilmeisesti viittaa humanitaarisen maahanmuuton Porin kaupungille tuomiin kustannuksiin. Valtakunnan tasolla Kokoomus suhtautuu myönteisesti maahanmuuttoon, mutta Porissa puolue alistuu perussuomalaisten vieraskammoon.

– Yhteisissä neuvotteluissa tätä ei kuitenkaan ole uskallettu tuoda keskusteluun. Koko operaatio vaikuttaa pelkältä huomionhakuiselta julkisuustempulta, sanoo Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Raisa Ranta.

Pori-sopimuksesta neuvotteleva valtuuston selkeä enemmistö jatkaa kaikkien ryhmien kesken sovitun mukaisesti Pori-sopimuksen työstämistä. Tavoitteena on luoda yhteinen tahtotila Porin kehittämisestä kaikkien porilaisten ja kaupungin tulevaisuuden parhaaksi valtuustokaudella 2017 – 2021.
– Neuvoteltavana oleva Pori-sopimus ei näin ollen ole pelkkä poliittinen julistus, vaan muodostaa yhdessä Porin kaupunkistrategian kanssa kaupunginvaltuuston keskeisen johtamisen välineen. Nämä molemmat tulevat ohjaamaan vuosittain talouden ja toiminnan suunnittelua, korostavat Sosialidemokraattien, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Keskustan, Kristillisdemokraattien ja Sinisen tulevaisuuden valtuustoryhmät yhteisessä tiedotteessaan.

Kari Kuisti, teksti
toimitus@satakunnantyo.fi