Kusetusta, jota ei edes peitellä

Kari Kuisti

Julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) palvelujen uudelleen järjestämiseen liittyvää keskustelua hieman tarkemmin seuratessa moni asia kirkastuu. Koko menossa olevan prosessin voi oikeastaan tiivistää kahteen sanaan: ideologinen vyörytys. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon vuosittain kuluva euromäärä on tässä maassa sen verran suuri, että sen uudelleen jakaminen saa myös rahanahneet saalistajat liikkeelle. Rahapotin uudelleen jakamisestahan siinä on ensisijaisesti kysymys. Sen jälkeen viipaloidaan valta ja vasta kolmanneksi mietitään, jos mietitään, kansalaisten todellisten palvelutarpeiden tyydyttämistä.

Julkisen sektorin tavoitteellinen ja määrätietoinen alasajo alkoi jo 1980-luvulla. Yleensä tehtyjä ratkaisuja on perusteltu epämääräisesti talouteen liittyvällä lyhyellä maininnalla, että tulevaisuudessa kertyvä raha ei kaikkeen riitä. Ilman sen kummempia tarkennuksia myös äänestäjät ovat sokeasti suostuneet uskomaan moiseen hokemaan. Joskus on sivulauseissa hieman peitellysti kuultu se todellinen alasajon syykin: Suomessa on liian suuri julkinen sektori. Joidenkin amerikkalaisvaikutteisten oikeistolaisten tulkintojen mukaan Suomessa omaksuttu pohjoismainen yhteiskuntamalli antaa liikaa tilaa julkiselle vallalle. Se liippaa vaarallisen läheltä sosialismia. Siksi järjestelmää on muutettava.

Suomalaisen julkisen sektorin koko liittyi ja liittyy vieläkin kiinteästi hyvinvointivaltion rakentamiseen. Sitä ohjasi myös ajatus demokratian laajentamisesta ja syventämisestä. Tämän kehityssuunnan omaksuminen puolestaan paransi mahdollisuuksia vahvistaa ja parantaa moniulotteisia ihmisoikeuksia. Kun julkisen sektorin osuutta pienennetään, se ei voi olla vaikuttamatta hyvinvointivaltion toiminnalliseen kykyyn. Nyt vuoden 2017 lopulla tiedämme, että se on vaikuttanut. Harkittu ja määrätietoinen hyvinvointivaltiomme romuttaminen eteneekin ihan suunnitelmien mukaan.

Jos ja kun valtaenemmistö tämänhetkisistä poliittisista päättäjistämme on sitä mieltä, että Suomen julkinen sektori on liian suuri, se pienentää sitä. Pienennys koskee myös julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Niin tehdessään päättäjät väittävät tavoittelevansa säästöjä, mutta todellisuudessa he leikkaavat vain julkisen sektorin menoja. Samalla he siirtävät julkisista terveyspalveluista leikatut rahat yksityisen terveyssektorin tuloiksi, koska eihän terveydenhuoltoon liittyvien palvelujen tarve minnekään katoa. Yksityinen sektori ei kuitenkaan loppuun asti vastaa palvelujen saatavuudesta, viime kädessä vastuun kantaa valtio. Kysymys on siis suuresta yhteiskunnallisesta kusetuksesta, jota ei edes yritetä peitellä.

Nykyisistä hallituspuolueista kokoomus on sillä tavalla reilu, että siihen voi luottaa. Se on aina suuren rahan puolella ja se sietää julkista valtaa vain sen verran, minkä se katsoo palvelevan sen omia kannattajia. Kaikki mikä voidaan yksityistää, se yksityistetään. Mutta mitä enemmän esimerkiksi terveydenhuollon palveluja yksityistetään, sitä enemmän niistä joudutaan todellisuudessa maksamaan. Paljon mainostettu kilpailu ei tule pitämään kustannuksia edes kurissa. Päinvastoin, asiakasmaksut nousevat ja palvelut näivettyvät. Arkielämässä se tarkoittaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden nopeaa lisääntymistä.

Keskusta onkin sitten hankalampi tapaus. Juha Sipilän johtama keskusta ei ole enää se sama keskusta, johon suomalaista maaseutua hallitsevan puolueen pienituloiset äänestäjät ovat sitkeästi uskoneet ja luottaneet. Heidän tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut eivät paljon paina, kun toisessa vaakakupissa on keskustan himoitsema maakuntahallinto. Tavalliselle kuntalaiselle sen merkitys tulee jäämään vähäiseksi, kun maakuntien alueella olevia sosiaalipalveluja ja terveydenhuoltoa yksityistetään kokoomuksen komennossa.

Sipilän hallituksen kolmannesta puolueesta, Sinisestä tulevaisuudesta vain sen verran, että sillä ei ole minkään väristä tulevaisuutta. Ei ole, koska ei tähän maahan kahta perussuomalaisten puoluetta samanaikaisesti mahdu. Toisen pitää väistää ja väistyä. Soinin porukkaa väistyy, Halla-ahon jää. Ainakin toistaiseksi.

Kari Kuisti
kari.kuisti@gmail.com