Onko liikaa paljon? (Osa 1)

Kaikki ne, jotka ovat kokeneet jotakin, tietävät, ettei kokemisen myöhempi tarkastelu enää anna niin sanotusti kiksejä, siinä määrin kuin kokemus itsessään. Mieliala, mielen laatu ja myös kokemuksen laatu, se, miten asian (eli kokemuksen) ottaa, käyvät aivan hyvin indikaattoreista koetun asian myöhemmässä tarkastelussa. Terveisiä kaikille niille, joille elämä on vain yks hailee. Ei ole.

Elämän eksistentiaalinen (olemassaoloon liittyvä) puoli on eri asia, kuin itse elämä. Itse elämälle me emme voi määrätä normeja. Elämän eksistentiaalisella (olemassaoloon liittyvällä) puolella on omat norminsa ja omat moraaliset lähtökohtansa.

Mitä olet viimeksi ajatellut? Entä miten olet viimeksi ajattelemaasi asiaan suhtautunut, noin yleisesti kysyen?

On heti selvää, mistä suunnasta asiaa tulee katsoa, mutta on epäselvää, miten asia tulisi ottaa. Epäselvää se on vielä siinäkin vaiheessa, kun PITÄISI tietää, miten. Moraaliset lähtökohdat sitten, ne voi hahmottaa – jos osaa – vaikkapa näin: Kun tapaa uuden ystävän, se ei ole sama asia eikä ollenkaan niin helppoa, kuin tietää, millaisesta ihmisestä tulee pitämään.

Jos ihminen osoittautuu toisen posken kääntäjäksi ja niin epärehelliseksi, ettei edes jokaisen yhteisen hetken aikana aistittavissa olevaan, kyseisessä ystävyyssuhteessasi vallitsevaan epärehellisyyteen voi luottaa, kannattaa jättää asia sikseen. Kannattaa myös alkaa uusien ihmisten etsintä.

Peräänkuuluttakaa mielellään sitä, mitä ette missään nimessä halua uudelta tuttavuudelta. Älkää suhtautuko heti ensi alkuun penseästi, vähän kerrallaan penseyden osoittaminen jättää hyvät mahdollisuudet lopettaa tuttavuus saman tien, siihen paikkaan.

Vaatimattomuus ei kaunista ketään, jos kysymyksessä on uusi ystävyyssuhde, vaki ihmissuhteesta puhumattakaan.

”Enhän minä mitään…”-mentaliteetti on suotavaa jokaisen ajattelutavassa, meissä suomalaisissa se on jokseenkin sisäsyntyinen luonteen piirre. Mutta kun asia alkaa toistua päivittäin, sen mukanaan viemä uutuuden hurma jättää loppuviimeksi kaikelle ja kaikkeen huonon jälkimaun.

Jarno Huhtala