Onko liikaa paljon? (Osa 2)

Työvoimatilanne paranee vuonna 2018. Kuulemma. Miten mahtaa käydä työpaikkojen omanarvontunnon sitten, kun huomataan, että työvoimaa on sen verran tarpeeksi, ettei uusille työntekijöille minkään työn saralla enää ole tarvetta? En ole selvillä sellaisista asioista kuin työvoimapoliittiset suhdanteet, kannattavuus ja niin edelleen. En myöskään ole yhtä mieltä useista työvoimapoliittisista linjauksista. Mutta siitä voin olla varma, että yksikään ilman työtä oleva ei nauti olostaan.

Otetaan esimerkki: Rivityöntekijä aloittaa työssään ja hänelle sälytetään joka ikinen työtehtävä, jotka hän tekee kuuliaisesti pyyteettä. Tekee aikansa, kunnes hänet tuosta noin vain ajetaankin pois paikaltaan. Luulen, että melko moni tätä lukeva on sillä linjoilla, että moinen menettely on täysin väärin ja eritoten moraaliltaan täysin kammoksuttava. Mutta eihän työ tekijäänsä kiitä, muuten kuin tilinauhalla?

Luin aivan äskettäin, että lähestulkoon jokaiseen yleisimpään sairauteen, henkistä laatua oleviin etenkin, on syynä niin sanottu hidas tulehdus. (Lähde oli pätevä ja sentasoinen, että sitä voi kutsua oikeasti luotettavaksi uutiseksi.) Siis sellainen, jonka olemassaolosta ihmisellä ei ole välttämättä ja useinkaan minkäänlaista tietoa. Niinpä sitä saattaa tulla todenneeksi olevansa melko avuton ja pieni, kun alkaakin tulla aika laskea omia päiviään.

Toki kyseessä ei pelkästään ole stressin kaltaiset oireet, vaan myös muisti- ynnä muunlaiset hermostoa, niveliä ja aivoja joko rapauttavat tai kuormittavat sairaudet. Stressi, sanana yleismaailmallisesti ajateltuna on jokapäiväinen. Aiheena sen suuntainen, että kohta meistä maailmassa asuvista 101 prosenttia, puolikkaatkin, joutuvat kokemaan stressireaktioita, jotka voi rinnastaa ja jotka tulevatkin rinnastetuksi pitkiin unettomuusjaksoihin, jotka niin ikään ovat yleisiä eräiden sairauksien oireenkuvissa.

Ja kaikki tämä, kuten edellä kirjoitetusta voinee havaita, hiljaisen tulehduksen aiheuttamaa!

Miten elämänlaatua voi parantaa, jos elämänlaatu väistämättäkin heikkenee stressin ja yleisen maailmantilanteen pakollisen (ja pakottavan) seuraamisen myötä? Nukkuessaan ihminen oman käsitykseni mukaan rauhoittuu pitkäksi toviksi seuraamaan maailmaa, jota alitajunnaksi sanotaan. Tarpeeksi valvottuaankin ihminen saattaa nähdä harhoja, jotka ovat (hänelle) aivan selkeitä silloin.

Jos huomaatte, että teiltä puuttuu jotain olennaista jota juuri sillä hetkellä ei ole saatavilla, te luultavimmin ette edes tarvitse sitä. Ja jos yritätte saada tolkkua maailmasta, älkää hämmästykö, jos maailma ei vastaa huutoonne. Se on vain mennyt piiloon.

Jarno Huhtala