Pyhäjoen tapahtumat

Naiset Rauhan Puolesta ja Naiset Atomivoimaa Vastaan eivät hyväksy tänään sattunutta Pyhäjoen/Fennovoiman/Rosatomin atomivoimalaa vastustavien leiriläisten ikävää poliisiauton polttamista. Irtisanoudumme kaikista väkivaltaisista toimista.

Haluamme kuitenkin, pitkäaikaisina kansan etuja ajavina liikkeinä, korostaa, että tämä on seuraus sille, että hallitus ja muut päättäjät eivät välitä kansan mielipiteistä. Useat mielipidetutkimukset ovat osoittaneet, että Suomen kansa suhtautuu kriittisesti uusiin atomivoimaloihin.

Hälyttävää on, että Suomen hallituksen ministereiden joukosta löytyy sellaisia henkilöitä, jotka ovat pettäneet kansalle antamiansa lupauksia. Näin sanoi Olli Rehn, nykyinen elinkeinoministeri, blogissaan europarlamentaarikkona syyskuussa 2014: Fennovoimasta uhkaa tulla teollisuuspolitiikan ”uusi pohjakosketus”… ”Uuteen venäläiseen ydinvoimaan tehtävä, taloudellisesti epävarma ja poliittisesti rujo investointi, tulee myös syrjäyttämään vuosikausiksi tarpeelliset investoinnit uusiutuvaan, vihreään energiaan”… ”Tätä menoa Suomesta uhkaa tulla epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden kehittämisen saralla.”

Moskovasta palattuaan puheiden sävy muuttui täysin. Nuoret ovat menettäneet uskonsa kansanvaltaan. Se on erittäin hälyttävää yhteiskunnassa, jolla on maailmalla vahva maine demokraattisena valtiona.

Ne nuoret ihmiset, joiden pinna paloi tänään Pyhäjoella, ovat samaa mieltä europarlamentaarikko Olli Rehnin kanssa, he tukevat järkevää energiapolitiikkaa, jossa taloudellisuus, ekologisuus ja kansanvalta ovat etusijalla. Tämä ei olet toteutunut OL 3:n, eikä Pyhäjoen/Fennovoiman/Rosatomin suhteen. Mitta on täyttynyt!

Hyvä vastustustoiminta on nyt päättynyt ikävällä tavalla sekä leiriläisten että heidän tukijoidensa suhteen.

Naiset Rauhan Puolesta sekä Naiset Atomivoimaa Vastaan -liikkeet ovat väkivallattomia, rauhanomaisin keinoin aktiviteetteja tukevia toimijoita. Irtisanoudumme kaikista niistä väkivaltaisista toimista joita leirillä ja Pyhäjoella on nyt tapahtunut, mutta vetoamme hallitukseen ja muihin päättäjiin – kuunnelkaa kansaa!

Lea Launokari, Naiset Rauhan Puolesta

Ulla Klötzer, Naiset Atomivoimaa Vastaan