Ylikulutuspäivä tuli ja meni

Sunnuntai 17. huhtikuuta oli suomalaisten ylikulutuspäivä. Uutinen meni mediajulkisuudessa nopeasti ohi päivänpolttavampien kysymysten tieltä. Jo huhtikuun puolessa välissä me suomalaiset olimme siis kuluttaneet oman osamme maailman uusiutumaan ehtivistä resursseista. Tästä eteenpäin elämme yli osuutemme. Koko maailman mittakaavassa ylikulutuspäivä on elokuussa.

Aikana, jolloin parlamentaarinen oppositio on huolissaan kansalaisten kulutuskysynnästä ekologisen kestävyyden näkökulma nostaa esiin todella vaikeita poliittisia kysymyksiä. Usein on tapana puhua haastellisuudesta, tässä kohden on syytä puhua suoraan vaikeudesta.

Miten voimme toimia kansalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta leikkauspolitiikkaa vastaan ilman että tuhoamme mahdollisuuksia hyvinvointiin pitkällä aikavälillä? Mutkalliseksi asian tekee, että porvaristolla on vastaus tähän dilemmaan ja sen vastauksen löytää perunakuopasta. Olemme jo matkalla yhteiskuntaan, jossa pieni eliitti elää leveästi isoimman osan kansasta kitkutellessa työn ja kurjuuden uuvuttamina.

Jos vastauksemme on Keynes ja hyvinvointivaltio, olemme auttamatta väärällä vuosisadalla. Ekologinen, taloudellinen ja poliittinen toimintatila on tätä nykyä tyystin erilainen kuin 40-50 vuotta sitten. Pelkästään taustapeiliin ei voi katsoa tai ajaa ennen pitkää tulevaisuutta perään.

Pohjimmiltaan ongelmamme on kuitenkin vähäisempi kuin porvariston ongelma. Nykytilanne luo vääristävän perspektiiviharhan. Porvaristo katsoo vielä pidemmälle menneisyyteen. Porvaristolla ei ole tarjota tulevaisuuden ratkaisuksi kuin vuosisatojen takaa kumpuavia alistavia näkemyksiä.

Meille muille jää mahdolliseksi näyttää toteen, että ihmisarvoisen hyvän elämän puitteet syntyvät yhteiskunnallisen tasa-arvon ja toimeliaisuuden kautta. Ei kai yhteiskunnallisessa liikehdinnässä ole ikinä ollut pohjimmiltaan kyse kerskakulutuksesta tai turruttavasta tavarapaljoudesta? Liikuttavana tekijänä on ollut halu vaikuttaa omaan itseensä, omaan ympäristöön ja omaan yhteisöön. Halu toimia ja tehdä, halu sivistyä ja halu viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa.

Ehkä tuollaiselta pohjalta tulevaisuuden kestävämpi ja solidaarisempi yhteiskunta myös ponnistaa. Sen alkusysäyksiä on jo nähtävissä ihmisten spontaanin kokoontumisen ja toimeliaisuuden kautta. Instituutiot ovat jäykkiä, ihmisten kyky järjestäytyä ja toimia notkeaa.

Joni Kalliomäki