Ääni äänettömien puolesta

Silja Arhinmäki lähti kunnallisvaaliehdokkaaksi puhuakseen niiden ihmisten puolesta, joiden ääni harvemmin missään tulee kuulluksi; päihde- ja mielenterveysongelmaisten puolesta. Nämä aiheet ovat tulleet hänelle sydämen asiaksi omien kokemusten kautta.

− Nämä aiheet ovat minulle totta, ja haluan puhua sellaisista aiheista, joista tiedän. Silloin olen uskottava. Silloin voi joku muukin uskoa oikeasti, että olen tosissani.

Asiat pitää sanoa ääneen

Silja Arhinmäellä on reilut 270 päivää kuivilla. Hän muutti reilu vuosi sitten Poriin, rakkauden perässä. Rakkaus on kestänyt, mutta elämä oli muuten yksinäistä, omaa paikkaa ei tahtonut löytyä ja se vei pohjalle asti. Tie sinne oli liukastettu isoilla viikoittaisilla olut- ja viinamäärillä, kunnes tuli pysähdys.
− Kun on itse kokenut, millaista on hakea apua, kun joudut jonottamaan viikkoja. Asukasmäärään nähden Porissa on surkean hälyttävä tilanne katkaisuhoidossa, paikkoja on aivan liian vähän. A-klinikkakin on ravintolan yläpuolelle sijoitettu, ihan paraatipaikalle. Mielenterveyspuolella on ihan sama tilanne. M0 –osasto laitetaan viikonlopuiksi kiinni. Harjavallassa on kaksi osastoa, joiden paikkaluku on aivan riittämätön. Ihmiset jäävät siis hätänsä kanssa yksin. Nämä samat ihmiset ovat usein myös niitä, jotka kamppailevat toimeentulon kanssa.

Kallista säästämistä

Silja Arhinmäki uskoo, että toimivat ja tarpeeksi laajat päihde- ja mielenterveyspalvelut ehkäisevät monia, vielä pahempia ja kalliimpia ongelmia.
− Itsemurhat lisääntyvät, kun ihmiset eivät saa ajoissa apua. Samoin lasten huostaanotot. Mitä pahemmaksi mielenterveysongelmat pääsevät, sitä vaikeampia ne ovat ja sitä pidempiä hoitojaksoja tarvitaan. Haluan vaikuttaa myös siihen, että ennaltaehkäiseviä palveluja olisi tarpeeksi saatavilla. Että pienituloiset ihmiset saisivat apua ja palveluja silloinkin, kun ei ole varaa maksaa niistä. Haluan puhua  myös yhteiskunnan edessä arvonsa menettäneiden, kuten luottotiedottomien, huumeiden käyttäjien, syrjäytyneiden, nuorten eläkeläisten, rikoskierteisiin ja velkaongelmiin joutuneiden puolesta.

Yhteiset arvot, oma tie

Arhinmäki on valinnut Vasemmistoliiton, koska arvomaailma on oikea. Pienempien ja heikompien puolustaminen.
− Perheeni on myös ollut vasemmistolainen. Toki olen seurannut serkkuni Paavon uraa ja ajatuksia, kysynyt häneltä joskus neuvojakin. Mutta kuljen kuitenkin omaa tietäni.
Silja Arhinmäki on ollut sekä Vantaan että Satakunnan Vasemmistonuorten puheenjohtaja, ja ollut ehdolla Etelä-Suomen Vasemmistonuorten sekä Satakunnan Setan puheenjohtajaksi.
− Minulle politiikan kautta vaikuttaminen, raittius ja sateenkaariperheys ovat normaalia elämääni. Harrastan kirjoittamista ja haaveenani on oma kirja – ehkä juuri näistä ihmisistä ja aiheista, joiden osaa tässä elämässä haluaisin parantaa.