Jussi Syren & The Groundbreakers keikkailee Porissa

Maailmallakin tunnetuksi tullut Jussi Syren & The Groundbreakers esiintyy sunnuntaina 21.1.2018 kello 18.00 Validi Karkia -klubilla Porissa. Klubi löytyy pääkirjaston kellarikerroksesta osoitteesta Gallen-Kallelankatu 12. Koska kysymys on suositusta yhtyeestä, kohtuuhintaisten pääsylippujen hankinnassa kannattaa pitää kiirettä. Kohtuuhintaisia pääsylippuja voi tiedustella numnerosta 044 240 9358.

Jussi Syren & The Groundbreakers on kansainvälisesti arvostettu bluegrass-yhtye, joka on esiintynyt kuudessa Euroopan maassa ja yhdeksässä Yhdysvaltain osavaltiossa. Yhtye on julkaissut kymmenen pitkäsoittoa, jotka ovat saaneet highlight-arvioita muun muassa Country Music People -lehdessä ja Bluegrass Unlimitedissä. Suomalaisille bändi on tuttu esimerkiski ‘Itse valtiaiden’ tunnusmusiikista ja vuoden 2005 HIM-tribuuttilevystä “Heartagrass”.

Porin keikalla bändin riveissä on ensi kertaa uusi basisti Tero Mäenpää. Ohjelmisto koostuu pääosin uusimman pitkäsoiton ‘Bluegrass Singerin’ kappaleista. Bändi luottaa pitkälti bluegrass-perinteeseen, mutta tekee sen omalla tavallaan ja joskus yllättävästikin. Keikalla kuullaan laaja kattaus bluegrassin eri muodoista a cappellasta nopeisiin instrumentaaleihin. Myös paljon radiosoittoa saanut uutuus-sinkku “Words” tullaan kuulemaan konsertissa. Kappale on bluegrass-versiointi F.R.Davidin vuoden 1982 Europop-hitistä.

Yhtyeen kokoonpano:
Jussi Syren: laulu, mandoliini
J.P. Putkonen: kitara, taustalaulu
Tauri Oksala: banjo, taustalaulu
Tero Mäenpää: basso, taustalaulu