Kaikilla oikeus ihmisarvoiseen elämään

Tiina Rinne päätin ryhtyä kuntavaaliehdokkaaksi, koska hänestä tuntui, että asiat eivät parempaan suuntaan muutu, jos ei itse niiden eteen jotain lähde tekemään.
− Poliittiset näkemykseni ovat vahvistuneet vuosi vuodelta, ja viimeisimpien eduskuntavaalien tulos oli niin suuri pettymys, samoin kuin nykyinen hallituspolitiikkakin, että koen muutoksen tässä tilanteessa välttämättömäksi. Uskon olevani sopiva ehdokas monelle sellaiselle, jotka yleensä jättävät äänestämisen kokonaan väliin, koska ajattelevat, että sillä ei ole mitään merkitystä. Saan suuni auki, ja olen elänyt ihan tavallista elämää jalat maanpinnalla. Tiedän miltä tuntuu suunnistaa byrokratiaviidakossa, jossa on pätkätöitä, osa-aikaisuuksia ja soviteltuja päivärahoja. Työni kautta olen myös nähnyt, kuinka tarpeellista henkilökuntaa, esimerkiksi avustajia on kouluissa ja päiväkodeissa liian vähän.

Harrastus ja työ

Tiina Rinne sairastaa ääreishermostosairautta ja on sen vuoksi kuntoutustuen varassa. Ennen sairastumistaan hän olen työskennellyt mm. kodinkonemyyjänä ja lastenhoitajana sekä tehnyt työtä ja vapaaehtoistyötä ravimaailmassa.
− Olin Porin raviradan nuorisovastaavana 8 vuotta. Se oli vapaaehtoistyötä, vastasin radan kaikesta nuorisotoiminnasta, olin ohjaajana ravinuorten kerhossa, järjestin ponikorttikurseja, retkiä jne.  Lisäksi olen ollut mukana Suomen montéohjastajat ry:n hallituksessa sekä Rannikon Ravin johtokunnassa. Raviurheilu on lähellä sydäntäni ja olen ohjastanut raveissa sekä valmentanut ravihevosia.

Ei mitään huolestuttavaa?

Tiina Rinne on sitoutumaton ehdokas, mutta arvomaailmaltaan hyvin vasemmistohenkinen.
− Olen huolissani eriarvoisuuden lisääntymisestä ja kasvavista tuloeroista, sekä siitä, että on olemassa ihmisiä, myös poliitikkoja, jotka eivät tässä kehityksessä näe mitään huolestuttavaa. Lähinnä sydäntäni ovat lapset ja nuoret, koska vaikuttamalla ajoissa voidaan jokaiselle löytää se oma paikka yhteiskunnassa, ja ihan tutkitusti ajoissa tarjotut tukitoimet vähentävät tulevaisuuden kustannuksia.

Ketään ei saa syrjäyttää
Rinteen mielestä ketään ei saa syrjäyttää elämästä rajoitteiden vuoksi.
− Nuorille on tarjottava järkevää tekemistä, tiloja harrastamiseen ja opiskelupaikka. Kotihoito pitää myös saada toimimaan, vanhukset ja vammaiset/sairaat ovat myös osa tätä yhteiskuntaa.
Tiina Rinne kiteytettynä ajatuksensa siihen, että haluaa turvata kaikkien oikeuden ihmisarvoiseen elämään. − Jos hallitus pysyy ja lisäleikkauksia tulee, pitää myös kunnallisella tasolla miettiä, miten näitä voisi kompensoida. Esimerkiksi terveyskeskusmaksujen poistaminen toisi valtavasti apua monelle pitkäaikaissairaalle, jotka jo joutuvat maksamaan korotettuja kelataksien ja lääkkeiden omavastuuosuuksia.

Kaikesta ei voi aina vain leikata

Poriin tarvittaisiin työtä.
− Ammattitaitoisia työttömiä ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria täällä riittää, ja nyt pitäisi elinkeinopolitiikan kautta saada kaupunkiin työllistäviä uusia yrityksiä. Ihmisiä ei ole järkevää kurssittaa vuositolkulla keittämään kahvia taas uudessa harjoittelupaikassa, vaan pitää saada sellaista työtä, josta maksetaan palkkaa.
Toisaalta, Rinne painottaa,  on silti oltava resurssit kouluttaa, jos sitä kautta työpaikka uudessa yrityksessä löytyy.
− Kaikesta ei voi aina vain leikata. Olen myös huolestunut kaupungin työntekijöiden lomautusten seurauksista, joilla todennäköisesti on vaikutusta vielä pitkään.