Paha yhdistelmä: Työttömyys, rahan puute ja huono johtaminen

Antero Kivelä ei unohda taustaansa.
− Vaikka olenkin päässyt eteenpäin, en koskaan unohda, että olen köyhistä oloista kotoisin. Siksi minä pysyn Vasemmistoliitossa, koska se on ainoa puolue, jossa on minullekin ollut paikka.
Antero Kivelä on päässyt pitkälle, monellakin saralla. Tunnettu hän on toki menestyksekkäästä maalivahtiurastaan Ässissä ja 58 ottelusta A-maajoukkueessa.  Nykyisin hän on Luvian kiekon ringettejoukkueen päävalmentaja, Luvian Kiekon puheenjohtaja, Jalkapallon Naisten liigassa pelaavan Nicefutiksen puheenjohtaja ja  Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry  varapuheenjohtaja.
Kivelä on Porin kaupungin päätoiminen työsuojeluvaltuutettu, sekä kaupunginvaltuutettu vuodesta 1996 sekä vapaa-aikalautakunnan pitkäaikainen jäsen ja puheenjohtaja.  Hän on myös JHL:n  edustajiston jäsen, sekä Länsi-Suomen Osuuspankin ja Satakunnan Osuuskaupan edustajiston jäsen.

Kolme pahinta ongelmaa

Antero Kivelä nimeää kolme Porin pahinta ongelmaa tällä hetkellä: Työttömyys, rahan puute ja huono johtaminen.
− Raha on tiukilla, mutta kyllä sen oikeassa kohdentamisessakin on ongelmia.  Esimerkiksi nämä kaupungin lomautukset: tulosta ei tullut, mutta maine meni ja ihmiset ovat entistä ahtaammalla. Palvelut kärsivät ja sumaa puretaan pitkään.
Kivelä pelkää, että kohta on kuristettu säästöillä koko kaupunki henkitoreisiin.
− Ei se ole oikein, että työntekijöiden päälle käydään. Kyllä niitä pikkupomoja vaan on liikaa, jos karsia pitää.
Kivelä ei suhtaudu kovin suurella innolla organisaatiouudistukseenkaan.
− Ei se väkeä vähennä ja säästöjä tee, paitsi mitä nyt ihmisiä eläkkeelle jää. Kyllä siellä ihan samalla tavalla päälliköt tekee päällekkäistä työtä.
Investointitaso on Antero Kivelän mielestä liian alhainen tämän kokoiselle kaupungille.
− Toki on tehty hyviä asioita, mutta kun tehdään päällekkäin asuntomessuja, kampusta ja matkakeskusta, jää miettimään, että onko se yhtäaikaisuus tarpeen? Kun sen kustannuksella sitten kärsii se kaikkien käyttämä perusinfra; tiet on surkeassa kunnossa, vesi- ja viemäriverkko tarvitsisi kipeästi remonttia. Vaikka Porin Vesi tekisi tulostakin, niin rahat uppoavat kaupungin pohjattomaan kassaan eikä verkkoa päästä uusimaan.

Näihin vaikutusta

Antero Kivelä haluaisi vaikuttaa työntekijöiden jaksamiseen, sosiaali- ja terveyspuolelle hän lisäisi tekeviä käsiä ja peruspalveluja hän kehittäisi niin, että ne oikeasti olisivat kaupunkilaisia varten, edullisia ja saavutettavissa.
− Liikuntapaikkojen kunnossapitoon palkkaisin ihmisiä. Ei niistä pelkistä puitteista ole iloa, jos ei ole varaa pitää niitä paikkoja kunnossa ja auki. Ja urheilutalon laajentaminen on ykkösasioita ensi kaudella!