Porin päättäjät valitaan 373 ehdokkaasta

Porin kuntavaaleissa 2017 on yhteensä 373 ehdokasta. Ehdokkaiden määrä on vähentynyt edellisistä vaaleista 45 ehdokkaalla. Ehdokkaista sekä miesten että naisten määrä on laskenut.

Porissa käydään ensimmäiset vaalit äänestysaluejaon uudistamisen jälkeen. Entisen 35 äänestysalueen sijaan Porissa on 31 äänestysaluetta.

– Äänestysalueita vähennettiin äänestysaluejaon uudistamisen myötä. Tämän vuoksi vähenevät myös vaalipäivän äänestyspaikat, sillä jokaisella äänestysalueella on oma äänestyspaikkansa. Ennakkoäänestyspaikkojen määrä pysyy muuten samana, mutta lisänä tuli ensimmäistä kertaa kokeilussa oleva kiertävä ennakkoäänestyspaikka eli äänestysbussi, kuvailee vaaliassistentti Toni Salmi.

Valtuustopaikkoja on jaossa saman verran kuin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa eli 59. Jokainen ehdokasasettaja saa asettaa 1,5 kertaisen määrän ehdokkaita valtuustopaikkoihin verrattuna. Täyteen ehdokaslistaan olisi päässyt 88 ehdokkaalla, mutta yksikään puolue ei täyteen listaan yltänyt.

Kuntavaaliehdokkaiden keski-ikä on 49 vuotta. Eniten on 45 – 60-vuotiaita. Yli 60-vuotiaita ehdokkaista on 22 prosenttia. Alle 30-vuotiaita on 39. Ehdokkaista 38,9 prosenttia on naisia. Naisten määrä on vähentynyt 1,1 prosenttia.