Li Andersson: Vasemmistoliitto jäsendemokratian edelläkävijäksi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja kansanedustaja Li Andersson osallistuu ensi sunnuntaina pidettävään puolueen Satakunnan piirijärjestön piirikokoukseen.

Vasemmistoliiton jäsenet ovat äänestäneet kansanedustaja Li Anderssonin puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi. Puolueen jäsenet antoivat puolueen puheenjohtajasta pidetyssä jäsenäänestyksessä 61,85 prosenttia äänistä Anderssonille. Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski ilmoittivat vetäytyvänsä puheenjohtajakisasta jäsenäänestyksen tuloksen johdosta.

Jäsenäänestys puheenjohtajasta oli puolueen ensimmäinen, sillä vaikka periaatepäätös jäsenäänestyksen järjestämisestä tehtiin jo vuonna 2010, kahdessa edellisessä puoluekokouksessa on ollut vain yksi puheenjohtajaehdokas. Äänestykseen osallistui melkein kaksi kolmasosaa Vasemmistoliiton jäsenistä.

– Olen erittäin onnellinen ja nöyrä saamastani kannatuksesta jäsentemme keskuudessa. Tämä antaa mahdollisimman vahvan pohjan aloittaa haastavassa tehtävässä. On hienoa, että puheenjohtajan mandaatti annettiin suoraan jäseniltä, sanoo Andersson.

Andersson näkee, että puolueen tulisi kehittää suoraa demokratiaa päätöksenteossaan.

– Vasemmistoliiton tulee olla jäsendemokratian edelläkävijä. Puoluepolitiikan on tulevaisuudessa pyrittävä luomaan keinoja jäsenistölle osallistua suoraan keskeisiin linjavalintoihin ja päätöksiin, Andersson toteaa.

Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään Oulussa 10-12.2016. Yhdistyslaki ei salli sitovaa jäsenäänestystä, joten puoluekokous vahvistaa puheenjohtajan. Tullessaan valituksi, Andersson on yksi Suomen itsenäisyyden historian nuorimmista eduskuntapuolueen puheenjohtajista.