Julkisten palvelujen alasajo lopetettava

Veijo Puhjo on pikkupojasta asti halunnut puolustaa heikompaa. Hän valitsi puolueenkin sillä perusteella.
− SKDL tuntui eniten kantavan huolta heikoimmista. Ja kyllä meillä Porissakin Vasemmistoliitolla on enemmän perusturvaan, sosiaali- ja terveyspuoleen sekä koulutukseen liittyviä aloitteita kuin vaikka demareilla.
Erikoislääkäri Veijo Puhjo on kaupunginvaltuutettu, Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja, Porin perusturvalautakunnan varajäsen ja harrastaa suunnistusta.
Koulutukseltaan hän on korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Hän jäi eläkkeelle Satakunnan keskussairaalasta 2013, mutta pitää vielä pienimuotoista yksityisvastaanottoa.

Kun rahat loppuvat…

Veijo Puhjo on huolissaan sote-ratkaisusta.
− Kun ei siitä oikein kukaan tunnu tietävän kaikkea. Minua kiinnostaisi sen todellinen tavoite. Jos kerrotaan, että tavoitteena on säästää 3 miljardia euroa, niin mistä?  Minä pelkään, että todella sairaat jäävät hoidotta, kun yksityiset liikelaitokset totta kai mieluummin haalivat asiakkaiksi mahdollisimman ison joukon mahdollisimman vähän palveluja tarvitsevia, jolloin he saavat rahat tekemällä hyvin vähän mitään. Tämä synnyttää epätasa-arvoa.
Isot terveysalan yritykset osaavat markkinoinnin ja liiketoiminnan, niillä on kilpailuvaltti. Siksi Puhjon mielestä pakkoyhtiöittäminen pitäisi ehkäistä.
− Tämä julkisten palvelujen rapauttaminen tuntuu linjalta, joka alkoi jo Lipposen hallituksen aikana. Kun  silloin hallintovaliokunta tarkisti kuntien talouden neljä kertaa vuodessa, että pystyvätkö kunnat hoitamaan lakisääteiset velvoitteena. Raportti osoitti jatkuvasti, että ei pysty. 15:ssä vuodessa kuntien lainat ovat kolminkertaistuneet ja hyvätuloisten sekä yritysten saamat veroalet ovat entisestään heikentäneet kuntien taloustilannetta. Sote jatkaa tätä samaa linjaa vain hiukan toisessa muodossa.
Mihin se sitten johtaa? Siihen, että kunnalla ei ole varaa pitää työntekijöitä, järjestää peruspalveluita, vaan on pakko järjestää ne ostopalveluina. Kun rahat on loppu, ei puoluekannallakaan ole merkitystä.

Asenteita muutettava

Puhjon mielestä Pori on aina tunnettu teollisuuden ja energiantuotannon keskuksena. Työpaikkakehitys on viime vuosina kääntynyt miinusmerkkiseksi, mikä on aiheuttanut tukun ongelmia.  Toisaalta yliopistokeskus on 15 toimintavuotensa aikana tuottanut ammattitaitoista työväkeä ja pieniyritystoiminta on lisääntynyt.
− Kaupungin saavutettavuus ei ole hyvä. Jos ministeriössä ollaan sitä mieltä, että tänne ei kannata investoida, koska ”Porin takana ei ole mitään”, pitää paikallisten vaikuttajien pyrkiä muuttamaan asennetta ja linjaa.
Valtio alimitoittaa valtionapuja. 20 viime vuoden aikana annetut verohelpotukset ovat vieneet valtionkin rahapulaan. Jos verotusta palautettaisiin vähänkin, se voisi tuoda valtion kassaan helposti 5-10 miljardia. Suomessa yritykset jakavat osinkoja keskimääräistä enemmän ja sitten ne vielä viedään veroparatiisiin. Eu lausui, että tähän pitää puuttua, mutta sanoiksi se jäi, Puhjo toteaa.
− Sosialitukia on heikennetty. Nyt viidesosa väestöstä on köyhiä, jotka eivät enää välitä. He eivät käy äänestämässä.

Markkinointitaito puuttuu

Porissa pitäisi Puhjon mielestä piristää elinkeinotoimintaa, muutenkin kuin lentoliikenteellä.
− Meillä on täällä potentiaalia. Mutta niin elinkeinotoiminnassa kuin matkailussakin puuttuu sellainen markkinointi, joka tavoittaisi tai toimisi. Tärkeintä olisi se, että saisimme työttömiä ja varsinkin pitkäaikaistyöttömiä töihin ja kuntouttavan työtoiminnan piiriin siten, että kaupunki vapautuisi maksamasta Kelan sakkomaksuja.
Puhjo tietää, mihin nämä vapautuvat eurot voisi käyttää.

Ihmisten elämää helpottamaan

− Perheiden kotiapuun ja lähiliikuntapaikkojen kunnossapitoon. Perheiden kotiapu ehkäisisi lastensuojelun tarvetta ja syrjäytymistä ja lähiliikuntapaikat lisäisivät ihmisten terveyttä ja muuta hyvinvointia.  Kunnan tehtävänä on tarjota peruspalvelut ja niiden ylläpitoon tarvitaan rahaa. Jos kuntavero on liian alhainen, se nostaa asiakasmaksuja ja korkeat asiakasmaksut ehkäisevät pienituloisia käyttämästä palveluja.

Tätä ehdokasta voit äänestää numerolla 227