Politiikka ei pesi pelkästään puolueissa

Usein kuullun hokeman mukaan politiikka ei enää kiinnosta ihmisiä. Ei pidä paikkaansa! Kyllä se kiinnostaa, on aina kiinnostanut. Ei tosin siinä laajuudessa kuin joskus ennen, eikä sillä tavalla kuin siitä leipänsä hankkivat toivovat. Myötäsukaisuutta päättäjiä kohtaan löytyy vähemmän, nyt silitetään vastakarvaan. Myös puolueet ovat vastatuulessa, mutta eihän demokratiassa puolueilla ole koskaan ollut yksinoikeutta politiikkaan.

Politiikan ammattilaisen suurin helmasynti on kansalaisten poliittisen ajattelu- ja päättelykyvyn jatkuva aliarviointi. Luotetaan poliittisen muistin lyhytkestoisuuteen ja infoähkyn turruttavaan vaikutukseen. Jonkin aikaa kohkataan tästä, ensi viikolla jo jostakin aivan muusta. Varsinkin suuret puolueet ovat voineet luottaa äänestäjien puolueuskollisuuteen, mutta eivät enää.

Eduskuntaan yltäneet ja siellä asemansa vakiinnuttaneet puolueet elävät vaaleista vaaleihin, mikä näkyy politiikan löysässä sisällössä ja ontuvassa tekotavassa. Julkisuudessa puhutaan mahtipontisesti jostakin tavoitteellisesta ”isosta kuvasta”, vaikka tosiasiassa ollaan tuuliajolla. Se on nykypoliitikoille turvallisempaa kuin yrittää poliittisesti riskialttiita irtiottoja. Massan mukana kaikkien kaverina omasta elämästä tulee kaikin puolin myös helpompaa.

Politiikan sanotaan olevan yhteisten asioiden hoitamista. Se on vain osatotuus, koska arkipolitiikassa eturintamassa ovat erilaiset intressiryhmät omine tavoitteineen. Demokratiasta huolimatta ryhmät eivät ole keskenään tasavertaisia. Joku saa tavoitteensa paremmin esille ja läpi kuin joku toinen. Viime kädessä onnistuminen riippuu poliittisista voimasuhteista.

Suomessa on vallalla pakonomaisen uudistamisen vimma. Jokainen hallitus vuorollaan haluaa käynnistää jonkun ison julkiseen hallintoon liittyvän uudistushankkeen, vaikka sellaiselle ei olisi mitään tarvetta. Sutta syntyy, kun hankkeen tavoitteet ovat epämääräisiä ja taustatyöt tehdään hutiloiden. Pieleen menneiden hankkeiden kustannuksista ei jostakin syystä ääntä pidetä. Menneestä kannattaa ja pitää ottaa opiksi. Suuren yhteiskunnallisen uudistuksen valmisteluun ja onnistuneeseen läpiviemiseen ei yksi vaalikausi vain riitä.

Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme uudistamisen kanssa on askarreltu ainakin kolmen vaalikauden aikana, mutta aina sitä on yritetty saada valmiiksi juuri senhetkisen eduskunnan aikana. Sähläämiseksihän se on mennyt ja menee vastakin. Ei näin suurien järjestelmien uudistaminen kertarysäyksellä onnistu, koska niitä on rakennettu pala palalta ajan kanssa. Ehkä niitä ei ole tarkoituskaan uudistaa, vaan ajaa ne määrätietoisesti alas. Se olisi helpoin tapa yksityistää nämä paljon rahaa liikuttelevat julkiset palvelut.

Niin oikeistolainen ei Suomikaan vielä ole, että sen kansalaiset haluaisivat hyvinvointivaltion lopullista romuttamista, päinvastoin. He haluavat maksaa veroja, jotta julkinen palvelukoneisto toimii. Tämä jos mikä on poliittinen kannanotto. Ja tuskin se jää siihen. Kansa tulee kaduille tässäkin maassa, kun on sen aika.

Kari Kuisti
Pori