Sosiaalisen pääoman alasajo

SSS-hallitus ajaa väen väkisin tavoitettaan Suomen muuttamiseksi uusliberalismin mallivaltioksi. Valtiovallan ei porvarien johdolla ajatellakaan huolehtivan kansalaisistaan; kansalaisten pitää huolehtia itse itsestään. Niinpä valtionyhtiöt voidaan myydä lihoiksi, jotta saadaan helpotusta väliaikaisiin rahoitusongelmiin. Sillä ei ole väliä, että tulevaisuudessa valtio menettää isot tuotot, kun tuottavat ”lypsylehmät” myydään vieraille.
Samaan aikaan yhteiskunnan sisälle luodaan pelkoa ja vihaa. Perussuomalaiset antavat ymmärtää, että suomalaisen yhteiskunnan suurin ongelma on ”hallitsematon” maahanmuutto. Sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen alasajo sekä työttömyyden kasvu voidaan näin helposti selittää ”pakolaisten syyksi”. Kokoomus etunenässä annetaan ymmärtää, että Venäjä on Suomen pahin uhka ja siksi pitää liittoutua Naton kanssa. Venäjän hyökkäysuhalla pelotellaan joka käänteessä.
Ei ihme, että erityisesti vasemmiston keskuudessa ihmetellään, mitä pelottelukampanjaa Suomessa oikein käydään. Mikään asia ei ole hyvin, vaan kaikkien pitää tiristää hyvinvoinnistaan mahdollisimman paljon ”yhteisten talkoiden” hyväksi. Samaan aikaan Suomi on luottoluokittajien mielestä yksi maailman vahvimmista talouksista ja maa pysyttelee sitkeästi kärkisijojen tuntumassa, kun vertaillaan maailman valtioiden pärjäämistä.
Porvarihallitus on tehnyt kaikkensa, että luottamus ihmisten välillä heikkenisi ja että pelko saisi pysyvän sijansa ihmisten mielissä. Koskaan ei saa olla tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, vaan aina pitää leikata yhä enemmän, jotta Suomi ei ajautuisi suohon.
Kaikessa tässä on kyse sosiaalisen pääoman vähentämisestä. Kun ihmiset eivät luota toinen toisiinsa, vähenee yhteistyö ja sitä kautta uudet innovaatiot, niin sosiaaliset kuin tieteellisetkin. Tämä taas pitkällä tähtäimellä varmistaa sen, että Suomi ajautuu entistä pysyvämpään taantumaan. Siitä notkelmasta ei nousta muuten kuin palauttamalla vasemmisto Suomessa valtaan. Siinäpä tavoitetta meille kaikille.

Aki Nummelin
Pori