Suomen palattava aktiivisen rauhantekijän rooliin
Suomen ulkopolitiikan menestystarina on perustunut aktiiviseen rauhanpolitiikkaan ja pysyttelemiseen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Viimeiset vuodet ulkopolitiikkaa on aktiivisesti reivatttu pois tältä linjalta. Päätösvalta ulko- sotilaspoliittisista valinnoista on annettu entistä enemmän kansanvallan ulottumattomiin kenraalikunnan käsiin.
Kaikki tämä on tapahtunut kansan enemmistön tahdon vastaisesti askel askeleelta hivuttamalla. Tätä kuvastaa hyvin päättäjien lausunnot Arrow 16 sotaharjoituksen liepeiltä. Sotilasjohto toistaa jo tutuksi tullutta mantraa siitä, että kyseessä on vain normaali jatkumo tapahtuneelle kehitykselle, ja että kyse on vain asiaan kuuluvasta teknisestä harjoittelusta ilman poliittista ulottuvuutta. Tämä väite on vahvasti ristiriidassa sen kanssa, mitä Yhdysvalloissa on harjoituksesta kerrottu.
Aseistusta modernisoitaessa olemme sitoneet itsemme riippuvaiseksi Yhdysvaltojen tukijärjestelmiin. Ilman parlamentaarista käsittelyä tehdyllä, puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergin allekirjoittamalla isäntämaasopimuksella Suomi luovuttaa maaperänsä ja tukipalvelunsa Naton harjoitteluun ja operatiiviseen käyttöön.
Yhdysvaltain päätös tulla harjoittelemaan Suomeen, ilman että Suomen ulkopoliittinen johto siinä vaiheessa edes kunnolla tiesi asiasta, antaa ymmärtää, että päinvastaisista väitteistä huolimatta isäntämaasopimuksen toimeenpano ei vaadi suomalaisten erityistä hyväksyntää.
Sotaharjoitus on viemässä maatamme etulinjaan Nato-maiden ja Venäjän välisessä kylmän sodan nokittelussa.
Suomen on otettava etäisyyttä Natoon ja keskityttävä etsimään keinoja joilla voidaan vähentää kasvavaa sotilaallista jännitystä. Maailma tarvitsee rauhantekijöitä.
Satakunnan Rauhanpuolustajat ry