Vasemmistonuoret vaatii mahdollistavaa perustulokokeilua

Sipilän hallitus on käynnistämässä historiallista perustulokokeilua. Vasemmistonuorten mielestä kokeilun onnistumisen ehtona on, että perustulo on muodoltaan vastikkeeton ja euromäärältään riittävän suuri turvaamaan toimeentulon edellytykset. Perustulo tulee maksaa kaikille Suomessa pysyvästi asuville, kokeiluvaiheessa alueellisesti valituille vertailuryhmille.

– Vastikkeeton perustulokokeilu on ehdoton edellytys sille, että nykyistä toimeentulojärjestelmää saadaan kehitettyä paitsi vähemmän byrokraattiseksi, myös oikeudenmukaisemmaksi. Lisäksi tutkimustietoa vastikkeellisista järjestelmistä on jo runsaasti saatavilla, linjaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

Kansaneläkelaitos julkaisee tänään esiselvityksen perustulokokeilusta. Poliitikot päättävät selvityksen pohjalta, miten perustuloa jatkokehitetään, millainen kokeilu järjestetään ja ketä siihen tulee mukaan.

Vasemmistonuorten mielestä kokeiluun kannattaa ottaa malli, joka lisää ihmisen itsemääräämisoikeutta ja hyvinvointia. Vastikkeeton perustulo auttaa ihmisiä sopeutumaan yhä epävarmemmaksi muuttuvaan työelämään. Samalla se sopeuttaa yhteiskuntaa teknologiamurrokseen, jossa ihmisten tekemää työtä tarvitaan vähemmän.

– Perustulolla puretaan myös byrokratialoukkuja, kun etuudet maksetaan ilman selvityksistä, raportoinnista ja vaihtuvista elämäntilanteista johtuvia viivytyksiä. Tällä voi olla suuri psykologinen vaikutus ihmisiin, joille tukijärjestelmä näyttäytyy tällä hetkellä rankaisevana eikä mahdollistavana, Ahlakorpi perustelee.

Sosiaaliturvan kehittäminen perustuloksi ei poista työpaikkoja luovan elvyttävän talouspolitiikan tarvetta. Työllisyyden parantaminen vähentää työelämän epävarmuutta samalla, kun perustulo antaa ihmiselle paremmat mahdollisuudet luovia palkkatyön, yrittäjyyden ja muun työnteon välillä. Myös teknologiamurroksessa tarvitaan talouspolitiikkaa, jolla ohjataan tuotantorakenteen muutosta ja pienennetään työpaikkojen katoamisen vaikutuksia.

– Perustulo on keskeinen väline kehityksessä, jossa työtä jaetaan nykyistä tasaisemmin ja työn käsite laajennetaan kattamaan myös perinteisen palkkatyön ulkopuolella tehtävä työ. Kokeilun yhteydessä ja sen tulosten perusteella on myös selvitettävä, millaisia verouudistuksia perustulon rahoitus vaatii, Ahlakorpi sanoo.

Vasemmistonuorten esitys perustulokokeiluksi

  • Käynnistetään alueellinen perustulokokeilu, jossa voidaan vertailla perustulon vaikutuksia niin metropolialueella kuin pienemmässä kaupungissa ja maaseutukunnassa.
  • Sopiva taso kokeilussa maksettavalle perustulolle on vähintään 50 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta, johon myös Euroopan sosiaalinen peruskirja velvoittaa. Vuoden 2014 mediaanitulolla summa olisi noin 930 euroa.
  • Perustulon rinnalla säilytetään ansiosidonnainen tukijärjestelmä, jota kehitetään siten, että myös itsensätyöllistäjät ja freelancerit pääsevät ansiosidonnaisen etuuden piiriin. Rinnalla säilyvät myös työeläkejärjestelmä, tarveharkintainen toimeentulotuki sekä asumiskustannuksien alueellisia eroja tasaava asumistuki.
  • Perustulo sidotaan nykyisten etuuksien mukaisesti indeksiin.