EU-Suomi tekee asioita, jotka ovat vieneet sotiin

Sodat alkavat ennen alkamistaan, eivätkä välttämättä pääty rauhanpiipun polttamiseen. Näin kirjoitti runoilija Arto Melleri. Historiasta opitaan että historiasta ei opita mitään. Silti on lievimmin sanoen hämmentävää, että EU-Suomi tekee asioita, jotka ovat aiemmin vieneet sotiin.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymys on edelleen maamme suhde suureen itäiseen naapuriin, jonka nimi on nyt Venäjä. Ydinkysymys tuo suhde se on siksi, että Venäjälle tärkeimpiin alueisiin kuuluvat Pietari ja Murmansk sijaitsevat Suomen rajan välittömässä läheisyydessä.

Suurvaltapoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet Itä-Euroopassa ja Itämeren alueella. Suomi voi omalta osaltaan joko pyrkiä noiden jännitteiden vähentämiseen tai lisäämiseen. Nyt Suomi omilla toimillaan lisää jännitteitä. USA:n sotavoimien harjoittelu ja voimannäyttö Suomen maaperällä, merialueella ja ilmatilassa kertoo tästä riittävästi.

Pieni Suomi ei ole uhka Venäjälle, mutta sellainen Suomi, joka antaa alueensa ulkopuolisen liittouman tai suurvallan käyttöön, tekee itsestään uhan Venäjälle. Samalla Suomi tekee Venäjästä uhan itselleen.

Juuri näin on nyt toimittu. Puolustuksen nimissä tietysti. Lähes kaikki sodat käydään puolustuksen takia. Sanonta ”hyökkäys on paras puolustus” tulee tosielämästä.
EU-Suomi on luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta ja sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Samalla on luovuttu hyvin toimineesta puolueettomuuspolitiikasta, jonka ydin oli pysyminen suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Tämän historiallisen ratkaisun takana ovat – käsittämätöntä kyllä – kaikki nykyiset eduskuntapuolueet.

Suomi voi nojata suhteessaan Venäjään, voimaan tai taitoon. Taitoon, siis puolueettomuuspolitiikkaan, nojaaminen on siis hylätty. Kun nojataan voimaan, sitä on haettava maamme rajojen ulkopuolelta, koska omat voimat eivät ydinasevaltaa vastaan riitä.
Näin ollaan taas kerran tilanteessa, joka on vienyt aiemmin Suomen sotiin. On annettu lupa käyttää Suomen aluetta Venäjää vastaan. Naton isäntämaasopimuksen hyväksyminen oli tämän politiikan huipennus.

Sääli Suomea.

Ja kuitenkin Suomen asema on hyvä, kun sen oivallamme. Meidän ei pidä sekaantua muiden riitoihin. Voimme hyötyä Venäjän läheisyydestä, käydä kauppaa ja viedä sinne monenlaista osaamista. Mutta hyötyä voimme vain, kun itse huolehdimme hyvien suhteiden rakentamisesta.
Meidän ei tarvitse hyväksyä kaikkia Venäjän tekemisiä. Mutta hyvänen aika: Suomi rakensi hyvät suhteet jopa diktaattori Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon. Miksi emme nykyoloissa ymmärtäisi mikä on hyväksi sekä meille että rauhantilan säilyttämiselle? Ovatko maamme itsenäisyyden ja puolueettomuuden palauttaminen asioita, jotka tehdään vasta kun ei ole muuta mahdollisuutta?

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015