Maaseutu käväisi Helsingissä

Maanviljelijöiden pitkäaikainen tulojen heikkeneminen ja EU:n tukien myöhästyminen ajoi viljelijät Helsinkiin osoittamaan mieltä. Suomalaiseen tapaan rauhallisesti, Keski-Euroopassa meininki olisi ollut toisenlaista.

Maatalous on aihe, joka ei jätä ketään kylmäksi ja hyvä niin. Onhan kysymyksessä kaikkia kansalaisia koskeva asia, vanhemmat muistavat 30-, 40-, ja 50-lukujen niukkuuden elintarvikkeista. Nykyäänhän osa kansasta elää kuin ”siat pellossa”. Kotitalouksien ruoasta väitetään kolmasosan menevän roskiin.

Suomi on pohjoisin maa, jossa viljellään ja tuotetaan puhtaita elintarvikkeita koko kansan tarpeisiin. Tälle kansalle on ollut luonnostaan kuuluvana ominaisuutena kunnioitus ruokaan. Sen sai kokea erään puolueen vaalimainos, joka irvokkaalla tavalla kuvasi ruuan käyttöä ja mässäilyä. Mainos vedettiin pois julkisuudesta, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Mielestäni meidän olisi viisasta käyttää maantieteellinen asemamme etuna, ei heikkoutena. Käyttäisimme koko alueemme erikoisviljelyyn, ei bulkkituotantoon. Jätetään massatuotanto alueille, valtioille, joilla on siihen edellytykset. Meillä on suhteellisen pienet peltolohkot ja viljelyalueet metsien, suoalueiden ja vesistöjen ympäröimänä. Maa on suuren osan vuotta jään ja lumen peittämä. Se tarkoittaa ihanteellisia olosuhteita torjua luonnon mukaisesti kasvitaudit ja tuhohyönteiset.

Meillä on yksi voimavara, mikä puuttuu lähes kaikilta maataloutta harjoittavilta mailta. Mikä se on? No, yöttömän yön aurinko Pohjois-Suomessa, Lapista sitä löytyy ylen runsaasti. Uskoisin siellä voitavan kasvattaa tautivapaita juureksia ja salaattia vientiin yöttömän yön lyhyen kasvukauden ansiosta. Otan yhden esimerkin: Lapin puikula. Se on peruna, erittäin ruttoarka lajike, joka ei menesty Etelä-Suomessa, mutta Lapissa sen viljely onnistuu nopean kasvukauden ansiosta. Perunaan ei ehdi kehittyä pilaannuttavia ruttoitiöitä.

Maamme maatalous ja maaseutu yleensäkin on saanut nykymuotonsa lähinnä osuustoiminnan kautta. Osuustoiminta tuli maahamme runsaat 100 vuotta sitten. Se mahdollisti pienviljelijöiden tulotason ja ammattitaidon kasvun. Nykymuotoinen osuustoiminta on muuttunut osin vieraaksi ja etäiseksi jäsenistölleen. Heidän johtajistonsa toimii kuin suuren monikansallisen kapitalistifirman johtajisto.

Pitäkäämme huolta kansallisesta elintarvikehuollostamme! Se saattaa olla paras kansallinen henkivakuutuksemme.

Aarre Välimäki
Karvia