Oikeus hyödylliseen työttömyyteen ja sen asiantuntijaviholliset
Ivan Illich: Oikeus hyödylliseen työttömyyteen ja sen asiantuntijaviholliset. Suomentanut Pekka Sauri. WSOY 1990 (alkuteos 1978).
Ivan Illichin kirja julkaistiin Suomeksi vuonna 1990. Se on ehkä ajankohtaisempi nykyään kuin neljännesvuosisata sitten. Ivan Illich tuli tunnetuksi kehityskriitikkona, joka ei säästellyt sanojaan länsimaisen teollisuusyhteiskunnan suunnasta. Suomessa hän tuli ainakin jossain määrin tutuksi länsimaiden koulutusjärjestelmää kohtaan osoittamastaan kritiikistään (jota käsitteli teoksessaan Kouluton yhteiskunta). Illich kirjoitti 1970-luvun alussa kuinka länsimaisen kouluaitoksen tehtävä on ennen kaikkea luoda kuluttajia kulutusyhteiskuntaa varten. Hänen kritiikkinsä tällä saralla ei ole menettänyt ponttaan kuluneiden vuosikymmenten aikana.
Oikeus hyödylliseen työttömyyteen on Illichin jälkikirjoitus suomentamattomaan kirjaansa Tools of Coniviviality. Kirjan keskeisenä käsitteenä on modernisoidun köyhyys, joka ei niinkään ole materiaalista puutetta vaan mielekkyyden puutetta. Tai kuten Illich kirjoittaa:
”Modernisoitu köyhyys syntyy, kun markkinariippuvuus saavuttaa tietyn kynnyksen. Subjektiiviselta kannalta se tarkoittaa turhauttavan hyvinvoinnin kokemusta, joka kohtaa teollisen tuotannon runsaudesta riippuvaisia ihmisiä. Se riistää ihmisiltä vapauden ja vallan toimia itsenäisesti ja elää luovasti; se sitoo heidät selviytymään elämästään markkinatalouden ehdoilla.” (s. 5)
Tähän liittyy Illichin mukaan oleellisesti asiantuntijavallan ja siitä seuraavan toimintavapautta rajoittavan byrokratian nousu. Ammattikunnat ammatin harjoittamiseen vaadittuine lupineen epäävät ihmisiltä luovan omavaraisen toiminnan. Omavaraisuuden ja monipuolisten kädentaitojen menetys on se suuri tragedia, joka Illichin näkemyksessä vieraannuttaa ja tylsistyttää ihmisten elämää. Oli kyse sitten talonrakennuksesta, ruoankasvatuksesta/tuotannosta, omaehtoisesta käsityöläisyydestä laajemminkin, olemme suurimmaksi osaksi menettäneet tällaiset ennen niin keskeiset taidot oman elämänpiirimme luomisessa ja ylläpitämisessä. Teollistunut yhteiskunta tuottaa hyödykkeiden kuluttajia, jotka tyydyttävät asiantuntijoiden luomia tarpeita unohtaen omat perustavanlaatuiset tarpeet luovaan toimintaan, väittää Illich.
Näin tulee ymmärrettäväksi kirjassa esiintyvä käsite hyödyllinen työttömyys. Se tarkoittaa edellä kuvatun kaltaista työmarkkinoiden ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, jonka tarkoitus on elämisen edellytysten ja mielekkääksi koetun elämän takaaminen itselleen ja lähimmäisilleen. Nyky-yhteiskunta ei kuitenkaan tällaista työtä suostu tunnustamaan :
”Markkinavaltaisissa yhteiskunnissa ei ole olennaista pyrkimys miellyttämiseen tai tästä pyrkimyksestä seuraava mielihyvä, vaan työvoiman ja pääoman parittaminen. Olennaista ei ole toiminnasta saatava tyydytys, vaan tuotantoa hallitsevan sosiaalisen suhteen status – toisin sanoen työpaikka, asema, virka tai toimi. Keskiaikna ei ollut pelastusta kirkon ulkopuolella, ja teologeilla oli kovat hommat selittää, mitä Jumala teki pakanoille, jotka olivat silminnähden hyveellisiä tai pyhimysmäisiä. Samalla tavoin nyky-yhteiskunnassa toiminta ei ole tuottavaa, ellei se tapahdu pomon käskystä, ja taloustieteilijöillä on kova työ selviytyä ihmisten ilmeisestä hyödyllisyydestä kun nämä toimivat liikelaitoksen, vapaaehtoisjärjestön tai työleirin ulkopuolella. Työ on tuottavaa, arvostettua ja kansalaisen arvoista vain, jos työprosessia suunnittelee, ohjaa ja valvoo asiantuntija, jokaa takaa että työ vastaa viralliseen tarpeeseen standardoidulla tavalla.” (s. 64-65)
Kirja antaa ajattelemisen aihetta esimerkiksi hallituksemme työllisyyspolitiikkaan liittyen. Illichin ajattelu tulee lähellä perustuloajattelussa mukana kulkevaa työn käsitteen laajentamisen pyrkimystä: palkkatyön ulkopuolisen työn hyödyllisyyden tunnustamista. Jos poliittinen mielikuvitus tyrehtyy on seurauksena pään hakkaaminen seinään. Tässä mielessä yhteiskuntamme on tullut pitkälle kirjan suomentamisen ajoista: pääosin epäonnistumisia on pyritty hoitamaan epäonnistumiseen johtaneilla keinoilla. Tällöin todellisten vaihtoehtojen olemassaolo esimerkiksi parlamentaarisessa politiikassa on ollut todellisuudessa lähellä olematonta.
Kirja onkin oivaa lukemista kaikille, joita kiinnostaa viime vuosina jälleen virinnyt keskustelu talouskasvukritiikistä, perustulosta, ekologisen kriisin vaikututkista ja omavaraisuusajattelusta. Se tarjoaa myös kriittisen silmäyksen siihen, minkä me käsitämme edistykseksi.
Teksti: Joni Kalliomäki