Puheenjohtaja Li Andersson puoluekokouksessa: Työmarkkinapolitiikka tuotava 2010-luvulle

Vasemmistoliiton vastavalittu puheenjohtaja Li Andersson totesi sunnuntaina puoluekokouksessa pitämässään puheessa, että Vasemmistoliiton tehtävä on päivittää Suomen työmarkkinapolitiikkaa nykypäivään.

– Me haluamme Suomen, jossa työllisyyttä parannetaan panostamalla siihen, missä voimme olla vahvoja: osaavaan työvoimaan, koulutukseen, vihreään teknologiaan ja uusiutuvaan energiaan. 2010-luvun työllisyyspolitiikka perustuu ilmastonmuutoksen torjumiseen ja ympäristön kantokyvyn huomioimiseen, Andersson sanoi.

Andersson luetteli lukuisia konkreettisia keinoja työmarkkinoiden kehittämiseksi. Esiin nousivat kokeilu kuuden tunnin työpäivästä, työsopimuslain täsmentäminen, jotta itsensätyöllistäjät rinnastuisivat palkansaajiin ja vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen 6+6+6-malliin. Anderssonin mukaan yrittäjien työttömyysturvan tulisi mahdollistaa pienyrittäjille ja itsensätyöllistäjille työkeikkojen tekemisen ilman pelkoa tukien takaisinperinnästä.

Andersson painotti feministisen työmarkkinapolitiikan tarvetta:

– Me haluamme Suomen, jossa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei kuitata yhdellä lauseella hallitusohjelmassa. Ihmisten erilaiset taustat ja elämäntilanteet on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Tarvitsemme feminismiä työmarkkinapolitiikkaan! On tekopyhää puhua samapalkkaisuuden edistämisestä, kun samaan aikaan sovitaan lomarahojen leikkauksista vain naisvaltaiselle julkiselle sektorille.

Andersson valittiin puoluekokouksessa yksimielisesti puheenjohtajaksi hänen saatuaan neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä enemmistön äänistä. Andersson korosti, että tulevaisuuden puoluepolitiikka perustuu jäsendemokratiaan.

– Luodaan kaikille mahdollisuuksia osallistua suoraan poliittisten tavoitteiden muotoiluun ja keskeisiin linjavalintoihin. Olen todella iloinen siitä, että me tämän viikonlopun aikana olemme vieneet tätä työtä Vasemmistoliitossa eteenpäin.