Vallankeikaus hivuttamalla
Porvariston poliittinen palkkasoturi, liikenneministeri Anne Berner esitti eilen Suomen teiden, rautateiden ja meriväylien siirtämistä uuden valtion omistaman yhtiön hallinnoimaksi. Tähän perään liikenneministeri tietenkin vakuutteli, ettei tässä olla kansallisomaisuutta yksityistämässä. Kunhan tehostetaan ja jouhevoitetaan toimintaa.
Yhtiön muodostamisesta on tarkoitus tehdä päätöksiä puolentoista vuoden kuluttua syksyllä. Joku voisi tässä kohtaa huokaista helpotuksesta: eivät ne venettä yhdessä yössä keikauta. Eivät tosiaan, ja siinä se sudenkuoppa piileekin. Väsytystaktiikka tuntuu olevan kansanvaltaisten instituutioiden puitteissa tehokkain keino pitää kansa turvallisella etäisyydellä samalla, kun yhteiskuntaa muutetaan taloudellista valtaa omaavien toiveiden mukaisiksi..
Edellä mainitun kaltaista olemme nähneet viimeksi sote-uudistuksen yhteydessä. Vuosikausien junnaaminen on saanut aikaan sote-väsymyksen, jonka seurauksena iso osa kansalaisista seuraa apaattisina modernin Suomen suurinta yksittäistä muutosta sitten toisen maailmansodan jälkeisten hyvinvointivaltiollisten reformien. Väsytystaktiikka on käytössä myös metsähallituslain uudistamisessa, jonka yhteydessä on kuultu tuttuja vakuutteluja.
Pitkän linjan hyvinvointivaltion tutkija Raija Julkunen julkaisi jo vuonna 2001 hyvinvointivaltiollisen ajattelun muutosta käsitelleen Suunnanmuutos-kirjansa. Siinä Julkunen käsitteli Suomessa 1990-luvulla toteutettua siirtymää ”jälki-hyvinvointivaltiolliseen” aikaan ja ajatteluun. Julkusen mukaan muutos tuotiin käytäntöön pikku hiljaa, pala palalta: mikään ei muuttunut, mutta lopulta kaikki muuttui. Hieman kuin henkilöautot katukuvassa: sitä saattaa havahtua huomaamaan, ettei vanhoja malleja enää löydäkään kuin korkeintaan museosta tai historiankirjojen lehdiltä.
Joni Kalliomäki