Aurinkopaneeleihin liittyy turvallisuusriskejä

Ennen sähköä tuottavien aurinkopaneelien hankkimista kannattaa muistaa sekin, että niiden asentaminen kuuluu alan ammattilaisille.

Aurinkopaneeleiden asennukseen ja käyttöön liittyy turvallisuusriskejä. Yksi suurimmista on tee-se-itse-asennukset. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa, että kaikki sähköverkkoon liittyvät sähkötyöt tulee teettää alan ammattilaisella. Lisäksi tulee varmistaa turvalliset kulkureitit ja poistumistiet, mikäli katolla on suurikokoinen aurinkopaneeli. Kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö CTIF käynnisti kesäkuussa aurinkopaneeleihin liittyvän turvallisuusohjeistuksen suunnittelun.

Edullisen aurinkosähkön tuottaminen kiinnostaa omakotitalojen ja kesämökkien omistajia. Aurinkopaneelien asentamisen taloudellista hyötyä laskeskellaan useammissakin kotitalouksissa, mutta samalla tulisi ottaa huomioon myös turvallisuusnäkökohdat.

– Myynnissä on monenlaisia, myös pieniä ja edullisia aurinkopaneelisarjoja, jotka saattavat houkutella tee-se-itse-sähkömiehiä asennuspuuhiin, mutta omat asennukset kannattaa ehdottomasti unohtaa sähkö- ja paloturvallisuuden vuoksi. Kaikki sähköverkkoihin liittyvät sähkötyöt tulee aina teettää alan ammattilaisella, SPEKin turvallisuusasiantuntija Lauri Lehto painottaa.

– Asennuksiin liittyy aina myös sähkölaitteiden ylläpidon huomiointi jo ensiasennuksesta alkaen. Paneelit vaativat huoltoa ja tarkastustoimenpiteitä, jotta laitteet pysyvät luotettavina ja turvallisina. Sähkölaitteiston haltijan on hoidettava sähkölaitteistoja niin, ettei niistä aiheudu kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle vaaraa.

Aurinkopaneelissa on jatkuva sähköjännite, ja kytkennöistä riippuen jännitteet voivat kasvaa myös vaarallisen korkeiksi. Se aiheuttaa omat riskinsä niin talon asukkaille, omaisuudelle kuin palomiesten työturvallisuudelle tulipaloa sammutettaessa.

– Asukkaiden täytyy osata suorittaa tarvittavat toimenpiteet laitteelle ja pystyttävä tarvittaessa toimimaan pelastustilanteessa. Tähän auttaa hyvin laadittu dokumentaatio sekä huolto- ja toimintamalli, Lehto toteaa.

Aurinkopaneelien asentamiseen ja käyttöön liittyvät turvallisuusohjeet ovat toistaiseksi puuttuneet niin Suomesta kuin kansainvälisestikin. Kansainvälinen palo- ja pelastusalan järjestö CTIF on käynnistänyt kesäkuussa aurinkopaneeleihin liittyvän turvallisuusohjeistuksen suunnittelun.