Jälkipyykki paljastaa poliittisen eliitin tekopyhyyden

Brexit-äänestyksen jälkimainingeissa on virinnyt keskustelu kansanäänestyksien mielekkyydestä. Kriittistä kommentointia on tullut varsinkin poliittisesta oikeistosta. Mm. Mikael Jungner ja Suvi Linden ovat kauhistelleet kansanäänestystä poliittisen päätöksenteon keinona. Kauhistelu olisi kaiketi jäänyt vähäisemmäksi, mikäli kansa vain olisi osannut äänestää oikein.

Vähättelevät kommentit kielivät ennen kaikkea elitismistä ja kansalaisten vähättelystä. Edustuksellisessa demokratiassa on aina vaarana, että edustajilta unohtuu, että kansalaiset itse ovat omien tilanteidensa ja olosuhteidensa asiantuntijoita.

Taloudellisen sääntelyn vähentymisen myötä lisääntynyt ison rahan vaikutus politiikkaan on saanut monet edustajat näkemään itsensä rahvaan yläpuolella. Politiikan eliitille demokratiasta on tullut rituaali ja brändi, jonka suojissa irvistää kansanmiehen väkinäistä hymyä.

Tähän liittyy olennaisesta myös kunnollisen poliittisen journalismin näivettyminen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mediakenttää hallitsee tyhjänpäiväinen klikkijournalismi ja ”sitoutumaton”, porvarillisen ja taloudellisen vallan näkökulman normalisointi.

Pinnallisuus ja pärstät ovat tärkeitä, asiat eivät niinkään. Politiikka henkilöityy, aktiivinen kansalaisuus jähmettyy messiaan odotteluksi. Tämän seurauksena asiapitoisemmissakin puolueissa on havaittavissa demokratialle vierasta kuvain- ja henkilönpalvontaa.

Kansanäänestyksen kauhistelussa kuuluu menneiden vuosisatojen ääni. Ajatus tavallisen ihmisen kyvyttömyydestä hoitaa poliittiset asiansa suoran demokratian prosessissa ponnistaa niiltä, jotka ovat rakentaneet asemansa esiitymällä tuota tavallista ihmistä parempana. Asiakeskeisyys on aina kauhistus niille, joiden tehtävänä on asioiden kiertely.

 

Joni Kalliomäki