Sanat ja syli

Taaperotarinoiden ja riimikylpyjen sekaan pulahdettiin Porin pääkirjastossa, jonne innostuneet kylpijät toi ajatus lastenkulttuurin vaalimisesta ja tarinaperinteen tulevastakin kuplinnasta.

Huoli lasten lukemisen vähenemisestä puhutti, mutta ei ainakaan toistaiseksi itkettänyt.

Päivänmittaisen tapahtuman järjestivät tiistaina Satakunnan Sanat-yhdistys yhdessä oman maakunnan ja Varsinais-Suomen läänintaitelijoiden kanssa.

Riimien ja tarinoiden kirjaa avasi iso joukko kirjoittamisen ammattilaisia. Sivuille ja pyörteisiin solahtivat lasten ja lukemisen kanssa työskentelevät. Mukana oli mm. opettajia, kirjastovirkailijoita ja päiväkotien henkilöstöä, äitejä ja mummoja.

Kylpyhuoneeseen oli saatu kattava ja pätevä kylvettäjien joukko. Lastenkulttuurin läänintaitelija Tittamari Marttinen ja soveltavan sanataiteen läänintaiteilija Karoliina Suoniemi saippuoivat siinä missä tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija-sosionomi-lastentarhanopettaja Veera Salmi, sanataidekasvattaja Outi Lähteenlahti, kirjailija Hannele Huovi ja kirjavinkkari Arja Palonenkin.

Puu ja kuori

Hannele Huovi, kymmenien kirjojen kirjoittaja, joka tunnetaan muun muassa Urposta ja Turposta, tekee myös vauvateatteria. Se on puolentunnin ”vauvaesitys”, jossa vauvaa lähestytään varovasti, kaukaa. Hän on tärkeä.

– Vanhoissa loruissa vauva on aina sen lorun keskipiste, kuten harakan hutunkeitossa. Näin vauva alkaa tutustua oman kehoonsa.

Päivi Heikkilä-Halttunen otti puheeksi vanhempien hämmennyksen, oikeastaan hämmennykseen saattamisen.

– On olemassa tutkittua tietoa lapselle lukemisen ilosta ja hyödystä, mutta muustakin.  Pienten lasten vanhemmat ovat puun ja kuoren välissä, sillä joka alalla on kasvatusalan ammattilaisia, tuputtajia, jotka korostavat agendansa tärkeyttä. Vanhemmuutta lähdetään suorittamaan, luetaan netin ohjeita ja kuunnellaan vertaisryhmiä, mutta lukemista ei voi suorittaa. Kirjallisuudenharrastus on elämän mittainen hanke.

Heikkilä-Halttunen totesi, että tässä – kuten muussakin tänä päivänä – mennään mieluusti hyöty edellä.

Ajatellaan, että kirja on ”vaan” keksittyä.

– Mutta ilo on myös tärkeä.

Kello ja faktat eivät kaikkea kerro.

Ääni ja vimma

Kylvettäjätätien yhteinen kanta on, että kannattaa lukea ja kannattaa lukea ääneen. Usein ääneen lukeminen loppuu siihen, kun lapsi oppii lukemaan itse, mutta miksi?

– Ääneen lukeminen ilahduttaa vielä 13-vuotiasta varhaisnuorta.

Lukuharrastus ehkäisee syrjäytymistä, koska sanavarasto karttuu.

Pienen lapsen sylissä pitäminen ja lukeminen ovat hyväksi lapsen kehitykselle. Ja aikuisen!

Veera Salmi kannattaa kaikenlaisten kirjojen lukemista.

– Veljeni Leijonamieli näytti, että kirjassa voi olla koukuttavuutta, vaikeita, surullisia asioita. Astrid Lindgrenin ansiosta minusta tuli lukija ja ehkä kirjailijakin. Nuorilla on ehdotuksia hyväksi kirjaksi. Nuorten toiveiden mukaan olenkin kirjoittanut Kakka- ja ripulikirjan!

– Enäänkö lorut eivät siirry sukupolvelta toiselle?

Arja Palonen vinkkaa nuorille kirjoja, Outi Lähteenlahti muistuttaa Kiljus-aakkosista. Lähteenlahti on vauvasanataiteen tuttava.

– Vauvasanataide on vanhemman ja lapsen yhdessäoloa. Lapselle kannattaa aloittaa lukeminen varhain, esimerkiksi silloin, kun hän on vielä kohdussa.

Kristiina Suutari