BKT ei kerro koko totuutta

Suomella on koko maailman parhaimmat lähtökohdat kestävään kasvuun tuoreen Social Progress Index (SPI) 2016 -tutkimuksen mukaan. Suomi nousi maailman parhaaksi maaksi mitattaessa valtion kykyä vastata väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin. Viime vuonna Suomi oli sijalla seitsemän. Toisen sijan sai tänä vuonna Kanada ja kolmannen Tanska.

Suomen erityisiä vahvuuksia tutkimuksen mukaan ovat perusterveydenhuolto, alhainen korruptio, yksilön oikeudet sekä tiedonsaanti ja sananvapaus. Eniten kehitettävää Suomella on muihin teollisuusmaihin verrattuna suvaitsevaisuudessa maahanmuuttajia kohtaan, itsemurhaluvuissa ja hieman yllättäen sukupuolten tasa-arvoisuudessa toisen asteen koulutuksessa.

– Tämä on hieno uutinen ja vahva viesti koko Suomelle. Taloudellisen kasvun hitaudesta huolimatta hyvinvointi on maassamme maailmanhuippua. Tulevaisuuden kestävä kasvu kuitenkin edellyttää, että huomioimme päätöksenteossa moninaiset, bruttokansantuotteen ulottumattomissa olevat ongelmat ja käytämme monipuolista mittaamista päätöksenteon tueksi. Vain oikeat mittarit johtavat oikeanlaisiin päätöksiin niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Ratkaisuihin tarvitaan koko yhteiskunnan poikkileikkaavaa yhteistyötä, sanoo Deloitten toimitusjohtaja Tomi Pitkänen.

Nuorilla miehillä vaikeuksia

Social Progress Index vertailee yhteiskunnan ensisijaisen tärkeitä kehitysalueita kussakin maassa. BKT:ta täydentävät kehitysmittarit rakentavat parhaimmillaan uusiin ratkaisumalleihin tähtäävää keskustelua sekä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välille.

– Tuloksissa yllätti, miten vahvasti suomalaisten nuorten miesten putoaminen peruskoulun jälkeen opintojen tieltä näkyy Suomen kehityskohteena muihin teollisuusmaihin verrattuna, kommentoi johtava konsultti Vesa Silfver.

Naisia on toisen asteen opinnoissa 9 prosenttia miehiä enemmän, kun teollisuusmaista vain Ruotsissa ja Belgiassa nuorten miesten osuus on heikentynyt rajuimmin. Työelämän osaamisvaatimukset kasvavat ja kaikkia nuoria tulisi motivoida kehittämään osaamistaan jatkuvasti, jotta pysymme kansainvälisesti kilpailukykyisinä.

The Social Progress Index -menetelmän on kehittänyt professori Michael Porter yhteistyössä Massachusetts Institute of Technologyn (MIT), Deloitten ja alan johtavien kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Indeksin arvioinnit perustuvat yli 50 erilliseen mittariin. Tutkimus julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2013, jolloin arviossa oli mukana 50 maata. Tänä vuonna indeksissä listattiin 133 maata kattaen 99 % maailman väestöstä. Suomi on mukana kolmatta kertaa.

Kymmenen parhaiten sijoittunutta maata: 1. Suomi, 2. Kanada, 3. Tanska, 4. Australia, 5. Sveitsi, 6. Ruotsi, 7. Norja, 8. Hollanti, 9. Iso-Britannia ja 10. Uusi-Seelanti.