Väyrysen vuoro viedä vasemmiston etsikkoaika?

Paavo Väyrynen yllätti viime viikolla ilmoittamalla perustavansa uuden puolueen. Kansalaispuolueeksi nimetylle projektille on tärkeää Suomen itsemääräämisoikeuden lisääminen ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Myös tasa-arvoisen ja hajautetun, keskittävää metropolipolitiikkaa vastustavan yhteiskuntapolitiikan suunnannäyttäjänä väyryspuolueen on tarkoitus kunnostautua. Vanhana kettuna Väyrynen tuntee kentän ns. tavallisten kansalaisten ajatukset varsinkin suhteessa EU:hun ja euroon.

Vasemmistolaisesta näkökulmasta tarkasteltuna tämä kaikki saa katkeransuloisen sivumaun. Sotilaallista liittoutumattomuuden ja hajautetun aluepolitiikan ajaminen sekä EU:n taloudellisten instituutioiden ylivallan vastustaminen ovat olleet (ainakin osalle) vasemmistosta tärkeitä poliittisia päämääriä.

Vasemmistolaisesta näkökulmasta euroalueen tilannetta käsittelivät tutkijat Antti Ronkainen ja Joel Katila viime vuoden lopulla julkaistussa Talouskurista autonomiaan -raportissaan. Kaksikko tulee johtopäätökseen, jonka mukaan jatkuessaan talouskuri ajaa Euroopan kahteen mahdolliseen kehityskulkuun. Talouskurin muuttuminen uudeksi normaalitilaksi veisi edellytykset edistykselliseltä yhteiskuntapolitiikalta sekä tulevaisuudenuskon tulevilta sukupolvilta. Tästä hyötyisivät erityisesti pankit ja Saksan vientiteollisuus. Toisena vaihtoehtona on äärioikeiston ja uusliberalismin yhä syvenevä liitto, jonka vaikutukset edistykselliselle politiikalle olisivat yhtä huonot.

Toteutuu kehityskuluista kumpi tahansa, mustapekka jää tavallisten kansalaisten ja työväestön käteen. Ensiarvoisen tärkeää olisikin ymmärtää, että euron kurisäännöt ajavat valtiot loputtomaan leikkauskierteeseen. Ronkaisen ja Katilan mukaan nykyisenkaltaisen rahaliiton puitteissa ei talouskriisiä ratkaista. Rahaliitto on siis haastettava.

Perussuomalaiset ovat hyödyntäneet kansalaisten taloudellisen tyytymättömyyden tunteen EU-kritiikissään kuluneiden vajaan 10 vuoden aikana. On jo vanha totuus, että vasemmisto on jäänyt jostain syystä enemmän tai vähemmän sormi suussa katsomaan sitä sivusta. Onko seuraavaksi Väyrysen vuoro puolueineen? Vasemmistolta löytyy kirjahyllyttäin korkeatasoista analyysia niin Suomen kuin Euroopankin nykytilanteesta. Tärkeä kysymys onkin, miksei niitä hyödynnetä rohkeasti politiikassa?

Valitettavin seuraus Väyrysen seikkailuista saattaa olla se, että käy yhä selvemmin niin kuin jo kansalaisaloitteen kohdalla uumoiltiin: eurokriittisyys henkilöityy yhteen mieheen. Tällainen tapaa myös epä-älyllistämään julkisuudessa käydyn keskustelun keskityttäessä aivan muuhun kuin itse asiaan. Uskottavalle eurokriittisyydelle olisi Suomen politiikassa siis tilausta.

 

Joni Kalliomäki